perjantai 16. syyskuuta 2016

Matkajuttuja uudessa blogissa ja terveisiä parvekkeelta

Pahoitteluni tämän blogin hiljaiselosta! Ajatukseni ja sormeni on vienyt mennessään uusi blogini, jossa matkustellaan ympäri Eurooppaa ja yritetään taltioida matkoja englanninkielisiksi sanoiksi ja tottakai myös kuviksi. Uusi blogini on osoitteessa https://afinnontheroad.wordpress.com/

Mutta en aio unohtaa tätäkään blogia! Parvekeplantaasin kuulumisia ainakin luvassa lähiaikoina, siellä on kukittu ahkerasti koko kesä ja kukitaan edelleen. Talvio ja taivasalpi innostuivat vasta nyt säiden vähän viilennettyä, kun taas valtavasti kukkinut mummonpalsami alkaa nyt osoittaa syksyn saapumisen merkkejä. 

Tässä hiukan kuvaterveisiä parvekkeeltani. 
Kuva, jonka Hanna (@hannanoma) julkaisi


Kuva, jonka Hanna (@hannanoma) julkaisi
Kuva, jonka Hanna (@hannanoma) julkaisi

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Viidakko parvekkeella

Ikkunalaudalla elämänsä aloittaneet kukkalapsoset ovat tähän mennessä muuttuneet viidakoksi. Parvekkeella on ihanan rehevää ja vihreää! 
Mummonpalsamit täyttävät vehreydellään melkein koko parvekkeen. Onnenapila täydentää vaikutelman!
Useamman vuoden vanha onnenapilani sai keväällä uutta multaa ja olen pari kertaa antanut sille hiukan lannoitetta. Ilmeisen onnistunut resepti, se kun rehottaa aivan valtoimenaan! 
Väriä tuovat kukonharjat, orvokit ja samettiruusu. 
Parvekkeen vehreys ja värikkyys ihastuttavat joka päivä. Eivätkä kaikki kukat vielä edes kuki! Mummonpalsamissa on jo nuppuja lehtihangoissa ja eiköhän talviot ja taivasalpitkin jossain vaiheessa kesää kuki. Niin ainakin toivon ja jatkan plantaasini hoivaamista! 

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Alppiruusutaivaassa

Kun omalla parvekeplantaasilla kasvatetaan tässä vaiheessa kesää vielä lähinnä lehtiä ja varsia, päätin mennä ihailemaan kukkaloistoa Haagan Alppiruusupuistoon. Siispä tuumasta toimeen! 
Atsalea-lajikkeiden väriloistoa.
Päätin, että samalla on hyvä harrastaa liikuntaa. Valitsinkin kulkuvälineeksi julkisten sijaan uskollisen Nopsani ja reilussa puolessa tunnissa olin polkaissut Punavuoresta Haagaan. Hyvien ystävien seurassa kierreltiin sekä atsaleoja että alppiruusuja ihastelemassa. Atsaleoiden huumaava tuoksu olisi tehnyt mieli pullottaa jotenkin, mutta täytyy tyytyä pelkkiin kuviin (kuvat otettu puhelimella, joten laatu ei ole ihan ykköstä, mutta ajatus on kai tärkein). 
Huumaavan kaunis atsalea.
Atsalean väriloistoa
Alppiruusu.
Taitaa olla lajikkeeltaan P. M. A. Tigerstedt,
alppiruusujen jalostusohjelman käynnistäjän mukaan.
Ihanaa aurinkoa ja kauniita alppiruusuja

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Ikkunalaudan kukkalapsoset

Kuukausi sitten tein kylvöhommia ja lupasin kertoa kuulumisia, kunhan minikasvihuoneissa tapahtuisi jotain. Minikasvihuoneissa on todellakin tapahtunut ja alkaa olla aika istuttaa kasvilapsoset isompiin ruukkuihin parvekkeelle. 
Isoimmat taimet on kasvattanut kukonharja, onneksi tosin miniversio kukonharjasta. Muuten ei taitaisi kesemmällä enää mahtua parvekkeelle! Toisessa minikasvihuoneessa on talvioita ja taivasalpia, lisäksi suoraan ruukkuihin kylvin muutama päivä sitten mummonpalsamia. Mummonpalsamit viettävät päivät lasitetulla parvekkeella ja yöt sisällä öiden taas viilennyttyä. Mielenkiinnolla odottelen, miltä lapsoset mahtavat näyttää kukkiessaan, kaikki lajit ovat uusia parvekkeellani! 

On siellä parvekkeella jotain vanhaa tuttuakin, Iron Cross -onnenapila siirtyi amppeliin parvekkeelle ja vaikuttaa viihtyvän loistavasti. Ensimmäiset kukatkin ovat jo auenneet! Lisäksi ostin viime viikonloppuna äitienpäiväkukkaa hankkiessamme kummisetäni kukkakaupasta orvokkeja. Eiköhän näillä kukkasilla saada kaunis kesä! 
Onnenapilan ensimmäisiä kukkasia

Onnenapila rehottaa saatuaan uutta multaa
ja orvokit ovat aina yhtä sieviä.
Kesällä taitaa olla ohjelmassa parvekekemut, 
ei ehkä ihan Ricky Nelsonin biisin garden partyksi luokiteltavissa, mutta ei se mitään! 

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Paris is always a good idea

Otsikko on lainaus Audrey Hepburniltä ja kyllä hän tiesi, mistä puhui! Tämä oli kolmas matkani Pariisiin ja jos se suinkin on minusta itsestäni kiinni, matkoja tulee vielä monta lisää. 

Pariisi on minun kaupunkini, hönöistä puluista Monet'n lummetauluihin ja turistin ranskankielen alkeiden ansiosta ylen ystävällisiksi sulavista tarjoilijoista nähtävyyksien luona parveileviin rihkamakauppiaisiin. Se ei välttämättä ole kaikkien kaupunki, joidenkin mielestä se voi olla täynnä tylyjä ihmisiä ja liikaa turisteja ja hassuja hotellihuoneita ja vaikka mitä. Mutta minun kaupunkini se on. 

Uusimmalla matkallani kotoisa olo oli jo heti lentokentältä kaupunkiin kulkevassa RER-junassa, jossa joku kiersi vaunusta toiseen laulamassa taustamankan kanssa hattu kourassa. Puhumattakaan Pariisin metrosta, jonka äänet ja haju ovat nykyään jo tervetulotoivotus, kun metroon ekan kerran astuu kentältä tullessa. 
Metrokyltti,
kuva aiemmalta matkalta kesältä 2014. 
Entäs ne takorautaiset ranskalaiset parvekkeet? Art nouveau -vivahteet? 
Voi mikä ihana katos! 
Arkkitehtuuri? Kattonäkymät hotellihuoneen ikkunasta? 
Kattojen yllä hotellihuoneessa
Pienet, hauskat taideteokset katujen varsilla? Enkä tässä postauksessani edes aloita museoista, ne ansaitsevat oman juttunsa. 
Katutaidetta Seinen varrella
Lisää katutaidetta, tällä kertaa Montmartrella

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Kohtaaminen Pariisissa

Keväisen vihreästä Pariisista on palattu takaisin koti-Suomeen. Viimeksi kirjoitin siitä, miten mukaan kannattaa aina ottaa avoin ja utelias mieli. Sen avulla Pariisi toi eteeni yhden ikimuistoisimmista kohtaamisistani koskaan. Se alkoi Montparnassen hautausmaan käytävällä, raekuuron ropsahdellessa maahan. 
Juuri ennen raekuuroa. 
Olin kartta kädessäni käynyt jo tervehtimässä mm. Samuel Beckettiä hänen viimeisellä leposijallaan ja etsiskelin seuraavaksi runoilija Baudelairea. Vastaani käveli iäkäs herrasmies, joka ranskaksi kysyi, kenen hautaa etsin ja voisiko hän auttaa. Sen verran ruosteessa ranskan taitoni ovat, että vastattuani myöntävästi ja sanottuani etsiväni Baudelairea, kysyin, voisimmeko vaihtaa kielen englanniksi ja sehän onnistui. Siitä alkoi reilun tunnin kestänyt yhteinen kävelyretkemme ympäri Montparnassen hautausmaata. Herra oli toisen maailmansodan kokenut ja erittäin sujuvasta kielitaidostaan huolimatta pahoitteli omasta mielestään puutteellista englantiaan, kuulemma saksan kieli oli toisen maailmansodan takia paljon sujuvampaa. Kävelymme aikana selvisi, että hän on myös kävelevä historiankirja. 

Samuel Beckett
Serge Gainsbourg metrolippuineen.
Kävelymme aikana matkamme varrelle osuivat Baudelairen lisäksi monet muut mielenkiintoiset henkilöt ja jokaisesta seuralaiseni osasi kertoa faktoja ja tarinoita. Opin, että Baudelairen ja hänen isäpuolensa välit olivat erittäin kireät, miten ihailemani kuvanveistäjä Niki de Saint Phallen avustaja Ricardo kuoli nuorena AIDSiin ja Niki teki hänen haudalleen Le Chat -veistoksen, kuinka kerran Serge Gainsbourgin syntymäpäivänä eräs laitapuolen kulkija kaatoi kyseisen herrasmiehen nähden Gainsbourgin haudalle kokonaisen viskipullon viimeiseen tippaan asti, sillä viski oli sekä kulkijan että Gainsbourgin lempijuoma ja miksi Samuel Beckettin hautakiven päällä on toisinaan knalli tai juutalaisten hautakivien päällä pieniä kiviä. Sain kuulla myös, miten Ranskasta tuli tasavalta eikä monarkia ja kuinka kuvanveistäjä César Baldaccinin haudalla oleva kentauriveistos ei suinkaan ole pienoismalli vaan Césarin lesken mukaan kyseinen veistos on vastoin yleistä tietämystä se alkuperäinen. Ja miten Marguerite Duras'n haudalla on aina kyniä, siltä varalta, että Marguerite herää ja haluaa kirjoittaa tai miten kymmenen lentoennätystä tehtaillut lentäjätär kuoli lento-onnettomuudessa oltuaan itse matkustajana tai kuinka Kiki de Montparnasse inspiroi Man Raytä ja että ei-ranskalainen voi tulla haudatuksi Pariisiin vain kuolemalla Pariisissa. (Montparnassen hautausmaalle päästäkseen täytyy lisäksi kaivaa kuvetta noin 15 000 € verran.) 

Jossain vaiheessa kävelyämme kysyin herralta, miten hän tietää kaiken edellämainituista ja monista muista mielenkiintoisista henkilöistä, joita eteemme tuli. Hän hymyili ja vastasi, että nämä kaikki ovat hänen tulevia naapureitaan ja täytyyhän ihmisen tuntea naapurinsa. Kävelymme tultua päätökseensä kättelimme ja lähdimme omiin suuntiimme, minä upeaa kohtaamista ja muistoa rikkaampana. Aurinko paistoi lämpimästi lähes pilvettömältä taivaalta. 
Niki de Saint Phallen L'Oiseau,
joka ilmeisesti on tehty tuntemattoman nuoruudenrakkauden muistolle.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Passi, hammasharja ja uteliasta mieltä

Matkakuume on kyllä melkoinen tauti, kun sen kerran on saanut. Siitä ei parane kotona nyhjäämällä, mutta reissaaminen saa sen nousemaan entistä suurempiin lukemiin. Kun selvisi, että talvilomaviikolleni ei osu luentoja tai tenttiä, matkakuume otti vallan. Niinpä eräänä iltana muutama viikko sitten huomasin surffailevani lentoyhtiöiden ja hotellivarausten parissa siihen aikaan, kun olisi pitänyt olla jo nukkumassa. Lopputuloksena oli hotellivaraus ja lentoliput keväiseen Pariisiin. 

Kuva, jonka Hanna (@hannanoma) julkaisi

Muutama viikko hujahti nopeasti ja tässä sitä ollaan, lento lähtee huomisaamuna ja matkalaukku odottaa pakkaamistaan. Tärkeintä passin, hammasharjan ja kameran lisäksi on muistaa ottaa mukaan aimo annos uteliasta mieltä, jonka perässä kulkea ympäri kaupunkia. Pariisi on jo ennestään jonkin verran tuttu kaupunki ja tällä kertaa olen yksin matkalla, mieli uteliaana ja avoimena. Nyt sitä matkalaukkua pakkaamaan! 

Kuva, jonka Hanna (@hannanoma) julkaisi